Suomen oloissa normaalisti kasvaa joitain valkovuokkoja Hämeesä tähän aikaan. Täällä Angeredissa on ollut jo toista viikkoa lehdon pohjat valkeanaan valkovuokoista.
Viime viikon notkahdus lämpötiloissa yöhallan puolelle alkaa nyt antaa periksi ja lämpötila kipuaa jälleen. Nyt on klo 8 aikaan parvekkeella varjossa 13 astetta , puolessa tunnissa ihan nousi puoli astetta. Ja auringossa on jopa lämmintä istua ottamassa aamun valohoitoaan.
Ruotsissa sanotaan että lämpölukemat viikon alussa tulevat olemaan + 20 tasoa varjossa. Siis ulkona yhtä lämmintä kuin sisällä huoneissa ( talvisaikaan).
Tämä lie sellaista lämpötilaa, jossa kaikki mieluiten eläisivät koko vuoden. Ei valiteta kuumasta eikä kylmästä.
Ulkona kävellessä tuntee vaahteroista metisen tuoksun. Myös luumarjaiset puut ovat valkeassa kukassa, oratuomi on juuri aukaissut kaikki umpunsa. Mutta koristekirsikka "kukahteli" site ennen ja äkkiä, varisutti terälehtensä ja alkoi lehtiä nopeaan. Nuo kukalliset hedelmä ja koristepuut leimahtavat täysloistoonsa aika äkkiä, miltei jo seuraavana päivänä kun muistaa taas ottaa kamerankin mukaan, kukkaleimu on ja muuntunut niin että puuta saa jo etsiä muitten joukosta. Vihreitä sävähdyksiä onkin sitten mitä erilaisimpia eri puulajeilla toukokuun alkuviherryksen aikana.
Muuten, jokainen vuosi, vaikka kesä ja talvi sinänsä ovat varmat kuin auringon ja maan välisen kiertoliikkeen muuntelut, niin varsinainen kesän merkitys viljelylle ja syksyn sadolle on silti eräänlainen arpajaisvoitto- jos sato on hyvä. Lisäksi ihmiskunnan motiivit kesän suhteen ovat erilaiset: Toinen on turistin motiivi ja toinen maanviljelijän motiivi.
Eräs seikka mitä hieman pohdin: Kun katselee ihmisten selektiolla ja huolella hoitelemia metsiä ja vertaa luonnon metsän tiheikkoon, on tässäkin asiassa kaksi puolta. Hoidetussa ja järjellä viljellyssä metsässä on tietyn yksipuolisen lajin hyvää kasvua ja puuaineksen tai mitä halutaan hyödyntää tuotto on hyvä. Luonnonmetsässä on kamppailu valosta ja energia-aineista ja tulokset ovat epätasaiset yksittäisten puulajien tai puuyksilöidenkin kesken. Mutta saattaa olla eräs etu luonnonmetsällä, selektiiviset tuholaiset eivät saa valtaa, koska biologisia menetelmiä niiden kurissapitämiseksi on evoluutiotasosta asti. Kaikkia satoja tuhansia fytokemiallisia aineita luonnon metsästä ei edes tunneta, joten liika selektio tekee melkoisen aukon tähän tuntemattomaan karttaan. No problem, asia jota ei tiedä ja tunnista ei tietysti olekaan mikään probleema. Rikkaruohokin lienee paremmalta nimeltään eräs luonnon suojeluaineita tuottava kasvi. Nyt olen alkanut ajatella toisella tavalla rikkaruohojen suhteen. kyselen mielessäni : Mikä on tämän rikkaruohon tarkoitus.? Mikä on sen etu ja haitta? Onko sen poistamisen haitta suurempi kuin sen jäljelle jättämisen haitta? Miten itikat suhtautuvat siihen, madot, hyttyset, perhoset? Itse asiassa olen kyllä ennenkin näin ajatellut, mutta nyt entistä enemmän, kun olen lukenut eräistä ongelmista mitä näinäkin vuosina eräisiin Suomen metsiin on tullut ( Lapin koivuihin, Yyterin mäntyihin, ehkä muitakin ongelmia on).
Hyttysongelmaa Suomen soisissa aluesissa(, joita on), on. On hyvä, jos keksii mikä kasveista on luonnostaan niitä rajoittava tai jos näkee kasveja, joiden ympärillä ei ole itikoita. Sitten voi ottaa selvää syyn, onko kasvissa jokin itikoita karkoittava molekyyliyhdiste. Jaa, tietysti Google haulla Karoliinisen instituutin kirjastosta tai vastaavasta.
Olen mielestäni sitä mieltä, että eräs paha rikkaruoho, jota pidän ja jota isäni piti suosikkinaan ja lehvämajakasvina, iso Sahalinin tatar, on sellainen, että sen lähellä ei ole hyttysiä niinkuin muualla. Ystäväni tietävät että Sahalinin tatar rehoittaa mökilläni botanisella auktoriteetilla. Se tekee ilman hiilidioksidista tosi nopeasti materiaalia ja se vähentää maaperän soisuutta sen voimakkaan veden ja hiilidioksidin yhteyttämiskykynsä takia. Iso ruokomateriaali on sitten myös talven jälkeen hyvää maantäyttömateriaalia.
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar